Toni Auvinen

Synnyin Rantasalmella Etelä-Savossa vuonna 1978, jolloin ensi-iltansa sai John Travoltan ja Olivia Newton-Johnin tähdittämä elokuva Grease ja presidentti Urho Kekkonen aloitti viimeisen virkakautensa. Lapsuus maaseudulla sujui leppoisasti. Siihen aikaan koulut olivat pieniä ja lähellä. Kaupat, posti ja jopa pankki löytyi lähes joka kylältä. Leikit leikittiin ulkona kesät ja talvet - mistään digitaalisesta en ollut kuullutkaan.

Ylioppilastutkinnon jälkeen opiskelin Kainuussa eräoppaaksi ja seikkailuohjaajaksi sekä kuljin vuoden verran sissihommissa Pohjois-Karjalassa. 2000-luvun alussa perustin ensimmäisen yritykseni ja suoritin yrittäjän ja matkailualan ammattitutkinnot, joita täydensin myöhemmin baarimestarin erikoisammattitutkinnolla. Osallistuin myös Suomen edustajana Ship for World Youth -ohjelmaan. Vuonna 2005 perustin markkinointi- ja viestintätoimiston, joka julkaisi myös aluelehteä ja tuotti ääni- ja valotekniikkapalveluja.

Luottamustehtävissä toimin vuodesta 2001 alkaen mm. Rantasalmen kunnanvaltuustossa, kunnanhallituksessa, yrittäjäjärjestössä sekä Etelä-Savon maakuntahallinnossa. Edustakuntavaaleihin osallistuin kolme kertaa vuosina 2003, 2007 ja 2011.

Ennen siirtymistäni Tuusniemen kunnanjohtajaksi vuonna 2012 olin toiminut Pieksämäellä projektipäällikkönä ja Rantasalmella ohjelmakoordinaattorina aluekehittämistehtävissä.

Vuosina 2009-2013 suoritin työn ohessa yhteiskuntatieteiden maisterin tutkinnon, pääaineena yhteiskuntapolitiikka. Samoihin aikoihin suoritin myös työtäni tukemaan johtamisen erikoisammattitutkinnon sekä Hyväksytty Hallituksen Jäsen -tutkinnon.

Kunnanjohtajana vastasin uudistumisen ja muutoksen johtamisesta ja sen jälkeen Pohjois-Savon liiton selvityshenkilönä kuntien yhteistoiminnan ja digitalisaation edistämisestä. Vuosina 2017-2019 vedin Pohjois-Savon sote- ja maakuntauudistuksen ICT & DIGI valmistelua ja toimin ICT- ja digijohtajana.

Syyskuusta 2019 alkaen olen toiminut kokopäiväisenä yrittäjänä konsulttina, kouluttajana, puhujana, juontajana ja jopa reittimestarina. Olen myös aktiivinen vaikuttaja niin digitaalisissa kuin fyysisissäkin verkoissa.

Jos kiinnostuit, yhteystietoni löydät täältä.

Ansioluettelon ja mallireferenssejä löydät täältä.