Pitkän tauon jälkeen

24.09.2018

Viime talvi ja kevät kului Käsikirja tulevaisuuden kuntien digitalisaatioon -teoksen kirjoittamiseen ja muu bloggailu jäi vähemmälle. Olen kirjoittanut paljon ja säännöllisesti aina 2000-luvun alkupäivistä saakka. Aloitin sanomalehtien mielipidekirjoituksista ja lehtiin pyydetyistä puheenvuoroista. Kunnanjohtajaksi siirryttyäni (2012) aloitin bloggaamaan Tuusniemen kunnan verkkosivuilla ja myöhemmin Savon Sanomissa. Osa vanhoista kirjoituksista on edelleen luettavissa Savon Sanomien sivuilla. Kuntajohtajana aloitin ensimmäisten joukossa myös videobloggaamisen. Näihin vuosien takaisiin tuotoksiin voi tutustua YouTube-palvelussa. Digijohtajaksi (2016) siirryttyäni ylläpidin digiblogia Digisavo.fi verkkoportaalissa ja näiden tekstien pohjalta syntyi monta ajatusta myös alussa mainittuun kuntien digitalisaatiokäsikirjaan. Voi olla, että syksyn kääntyessä kohti talvea bloggaamisaktiivisuus taas heräilee, kuka ties?